Pesäpallo on yksi suomalaisten eniten rakastamista kesälajeista. Tämä vauhdikas laji muistuttaa suuresti amerikkalaista esikuvaansa baseballia, mutta pelin kulussa ja säännöissä on tiettyjä eroavaisuuksia – niistä voit lukea lisää artikkelistamme ‘Suomalaisen pesäpallon ja amerikkalaisen baseballin erot’. Pesäpallon on kehittänyt yleisurheilijana ja urheilumaailman monivaikuttajana tunnettu Lauri Pihkala jo 1920-luvulla, minkä jälkeen kilpailutoiminta on säilynyt aktiivisena aina tähän päivään saakka. Kilpailemaan päästään kaikilla tasoilla aina leppoisista kotitalon takapihamatseista kiivaisiin kamppailuihin Suomen mestaruudesta. Tässä artikkelissa viemme sinut tutustumaan tarkemmin pesäpallon pelin kulkuun. Pääset lukemaan niin pelikentästä, joukkueista, pelin kulusta kuin säännöistäkin.
Pelikenttä ja joukkueet
Pesäpallon pelikenttä poikkeaa merkittävästi tavanomaisesta, suorakulmion mallisesta kentästä. Tässä lajissa pelialue jaetaan taka- ja etukenttään, ja etukentän sydämenä toimii kotipesä, jota erottaa varsinaisesta pelikentästä kotiraja. Kentällä on yhteensä kolme pesää. Ykköspesä sijaitsee kokonaan etukentällä, kakkos- ja kolmospesät etu- ja takakentän rajalla. Etukentän muoto on kolmiomainen: kärkenä toimii kotipesä, ja kakkos- sekä kolmospesä muodostavat kolmion alaosan. Takakenttä taas noudattaa tyypillistä suorakulmamallia. Yhteensä kentällä on pituutta 96 metriä miesten peleissä ja 82 metriä naisten peleissä. Leveyttä sillä on takarajalta mitatessa miehillä 42 metriä ja naisilla 36 metriä.
Peliä pelataan vuoroissa. Kumpikin joukkue on vuorollaan sisä- ja ulkovuorossa: sisävuorossa oleva joukkue pelaa kotipesästä käsin, ja ulkovuorossa oleva joukkue levittäytyy etu- ja takakentille. Joukkueissa voi olla korkeintaan 12 pelaajaa, mutta peliin voi osallistua kerrallaan vain yhdeksän heistä. Sisävuorossa pelaavalla joukkueella on oikeus niin sanottuihin jokerilyöjiin, joita voi olla kolme kappaletta. Heillä ei ole omaa lyöntivuoroa, mutta heitä voidaan käyttää tarvittaessa kutakin kertaalleen. Kummallakin joukkueella on oma kapteeninsa, joka toimii joukkueen johtajana ja päättää ottelussa käytettävän taktiikan. Vain joukkueiden kapteenit saavat puhutella tuomaria pelien aikana.
Ottelut
Pelin idea on yksinkertainen; jokainen pelaaja yrittää tehdä mahdollisimman paljon juoksuja omalle joukkueelleen – niiden määrä ratkaisee, kuka voittaa ottelun. Juoksuja voidaan tehdä vain sisävuorossa pelatessa, mistä syystä pelivuoroja vaihdetaan. Ulkovuorossa pelaavat taas pyrkivät estämään juoksujen syntymistä haavoittamalla tai polttamalla vastajoukkueen pelaajia. Se, kummasta asemasta joukkue aloittaa, määrätään niin sanotulla hutunkeitolla. Siinä kotijoukkueen kapteeni heittää pesäpallomailan pelin tuomarille, joka tarraa siitä kiinni yhdellä kädellä. Tämän jälkeen kummankin joukkueen kapteeni ottaa vuorotellen mailasta kiinni siten, että nyrkit koskettavat aina toisiaan. Kapteeni, joka onnistuu ottamaan viimeisen otteen, saa valita, kummalta vuorolta aloittaa.
Harrastelijatasolla otteluiden kestoissa voidaan nähdä variaatioita, mutta virallinen kesto on 4+4+1 vuoroparia. Otteluiden kesto on sama sekä miehillä että naisilla. Kukin jakso lopetetaan aina saman tien, mikäli tappiolla olevalla joukkueella ei ole enää käytössä sisävuoroa. Jos käy niin, että kahden jakson jälkeen joukkueet ovat tasoissa, pelataan supervuoropari. Jos tämänkään jälkeen voittaja ei ole selvillä, käydään kotiutuskilpailu, joka ratkaisee ottelun voittajan; sitä jatketaan niin pitkälle, että toinen joukkueista päihittää toisen. Jokaisen jakson välissä pidetään 10-18 minuutin mittainen tauko, ja ennen supervuoroparia vedetään henkeä ja käydään läpi viimeisiä neuvoja viiden minuutin ajan.
Säännöt ja pelin kulku
Joukkueiden aloitusasemat määräävän hutunkeiton jälkeen kumpikin joukkue asettuu omille paikoilleen; sisävuorossa pelaava kotipesään ja ulkovuorossa pelaava pelikentälle. Sisävuorossa pelaavasta joukkueesta jokainen on vuorollaan lyöntivuorossa. Pelaaja asettuu kotipesän lyöntialueelle, ja vastakkaisen joukkueen lukkari syöttää hänelle pallon. Lyöjän tehtävä on yrittää lyödä mahdollisimman hankala pallo napattavaksi, ja antaa näin enemmän aikaa juoksijoille kentällä etenemiseen. Juoksijat voivat liikkua kentällä niin pitkään, kun pallo on poissa pesiltä. Kun lyöjä on saanut kolme hyväksyttävää syöttöä, hänestä tulee juoksija, ja hänen tulee jättää kotipesä. Lyöjä voi lähteä juoksemaan halutessaan saman tien, kun pallo irtoaa lukkarin kädestä.
Syöttöjen tulee olla teknisesti oikeita, pallon tulee kohota metri syöttäjän pään yläpuolelle ja sen tulee pudota syöttölautaselle. Lukkarilla tulee myös olla syöttöoikeus. Jos lukkari antaa kaksi tai kolme väärää syöttöä, sisäjoukkue ansaitsee vapaataivaloikeuden. Se, miten pitkälle kentällä saa liikkua, riippuu hieman käynnissä olevasta tilanteesta. Kun sisäjoukkueen pelaaja on käynyt kaikilla pelikentän kolmesta pesästä ja palaa takaisin kotipesään palamatta, hän tekee joukkueelleen juoksun. Ulkojoukkue voi polttaa juoksijan siten, että toimittaa pallon ennen juoksijaa pesälle, johon hän on juoksemassa. Kullakin kolmesta pesästä voi olla vain yksi juoksija kerrallaan.
Rangaistustilanteet ja tuomarointi
Pelissä on mukana aina viisi tuomaria. Pelituomarin tehtävä on valvoa, että pelin sääntöjä noudatetaan asianmukaisesti. Muut neljä tuomaria ovat syöttötuomari, kakkos- ja kolmospesätuomarit sekä takarajatuomari. Syöttötuomari keskittyy lukkarin ja lyöjän toiminnan tarkasteluun, ja pesätuomarit yhdessä takarajatuomarin kanssa valvovat pesien pelitilanteet ja lyöntien laillisuuden. Mahdollisista sääntöjen rikkomisesta voidaan tuomita vapaataivaloikeuteen, tekniseen paloon, polttamiseen, sisäpelaajan palauttamiseen edelliselle pesälle, etenemisen mitätöintiin, huomautukseen, varoitukseen sekä peli- tai ottelurangaistukseen. Peli- ja ottelurangaistukset määrätään yleensä vain aggressiivisesta kielenkäytöstä, fyysisestä kontaktista, törkeästä provosoinnista, rasismista tai pallon varastamisesta. Ottelurangaistus on yhden ottelun mittainen pelikielto.